Poliittinen järjestelmämme toimii useilla tasoilla ja kansalaisen kannattaa vaikuttaa niistä jokaisella. Eurooppalaisen tason sääntelyyn vaikutetaan valitsemalla jäseniä europarlamenttiin.
Kansallisen tason sääntelyyn saat sanoa sanasi eduskuntavaaleissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen hoito siirtyy uusien maakuntavaalien teemaksi, joista ensimmäiset järjestetään presidentinvaalien yhteydessä tammikuussa 2018. Presidentinvaaleissa puolestaan äänestät arvojohtajuudesta ja ulkopolitiikan suunnasta.
Nämä ovat kaikki suuria ja tärkeitä kysymyksiä, mutta silti ihmisen arkeen kaikkein läheisimmin vaikuttavat vaalit ovat kuntavaalit. Vaikka paljon puhuttu sote-uudistus siirtää osan päätettävistä asioista pois kunnalliselta tasolta, jäljelle jää vielä vaikuttava lista kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa käsiteltäviä asioita, joiden laajuutta ei aina muistakaan.
Kunnat vastaavat jatkossakin nykyiseen tapaan osaamisen ja sivistyksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Samoin liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista sekä nuorisotoimesta. Edelleen kunnat päättävät paikallisesta elinkeinopolitiikasta, maankäytöstä, rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta sekä osaltaan työllisyyden hoidosta ja edistämisestä.
Kunnallistasolla päätetään myös monelta osin siitä, mitkä ovat maahanmuuton vaikutukset lähiympäristöösi. Perustetaanko naapurustoosi uusia vastaanottokeskuksia turvapaikanhakijoille, pyritäänkö estämään Ruotsin mallisten turvattomien maahanmuuttajalähiöiden synty, annetaanko maahanmuuton pidentää vuokra-asuntojonoja ja rasittaa kuntasi taloutta, miten suhtaudutaan ulkomaalaisiin kerjäläisiin, päätetäänkö antaa joitain palveluja myös paperittomille maahanmuuttajille jne.
Kuntavaaleissa siis todella kannattaa käyttää ääntään. Näissä vaaleissa vaikutat oman kotiseutusi tulevaisuuteen, asuinalueesi viihtyvyyteen, asuntosi arvoon tai vuokrasi hintaan, lastesi kouluihin ja turvallisuuteen. Kuntavaalit ovat juuri sitä politiikan tuomista lähelle kansaa, mitä perussuomalaiset toivovat. Paikallisvaaleissa äänesi kuuluu painavasti.
Äänestä siis, ja äänestä hyvin!
Sampo Terho
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja